28 kesäkuun 2018      31    

Roerich-pakti. Historia ja nykyaika -näyttely käynnistyi Tampereella

Järjestyksessä seitsemäs Roerich-pakti. Historia ja nykyaika-näyttely avautui yleisölle pääkirjasto Metson näyttelytilassa Tampereella 26.6.2018. Näyttely kertoo kulttuurin suojelemiseen tähtäävän kansainvälisen sopimuksen synnystä ja tarpeellisuudesta nykypäivän maailmassa. Näyttelyssä on esillä myös Nikolai Roerichin maalausjäljennöksiä. Näyttely on avoinna 14.7.2018 asti.

Näyttely on omistettu Nikolai Roerichin (1874-1947) taiteelliselle ja yhteiskunnalliselle toiminalle. Nikolai Roerich oli tunnettu venäläinen taiteilija, tiedemies, yhteiskunnallinen vaikuttaja ja rauhanmies. Hänen aloitteestaan solmittiin SopimusTaiteellisten ja tieteellisten laitosten ja historiallisten muistomerkkien suojelusta 15.4.1935. Sopimus, joka on tekijänsä mukaan nimetty Roerich-paktiksi, on toiminut perustana myöhemmälle kansainväliselle lainsäädännölle kulttuuriomaisuuden suojelusta.

Sopimus edellyttää kulttuurikohteiden, kuten museoiden, muistomerkkien, kirjastojen, suojeltujen kohteiden, koulu- ja opetuslaitosten sekä näiden kohteiden työntekijöiden ehdotonta suojelua.

Nikolai Roerichin filosofisten näkemysten perustana oli vakaumus siitä, että ihmiskunnan evoluutio ei ole mahdollista ilman kulttuurin säilyttämistä ja kehittämistä, ilman sen alkulähteen ymmärtämistä ja kunnioittamista. ”Kulttuuri lepää Kauneuden ja Tiedon varassa”, on Roerich sanonut.

Roerichin mukaan todellisen Kulttuurin perustana on korkea Kauneuden energia, joka edesauttaa ihmisen moraalista kohottautumista ja henkistä täydellistymistä Hän oli sitä mieltä, että laajentaessaan johdonmukaisesti kulttuurin tila-avaruutta ihmiskunta pienentää sodan syttymisen mahdollisuutta. ”Missä on Kulttuuri”, Roerich kirjoitti, ”siellä on myös rauha”. ”Rauha Kulttuurin kautta”. Roerich oli vakuuttunut, että tätä kaavaa noudattamalla ihmiskunta kykenee saavuttamaan yhteisymmärryksen ja sen myötä myös todellisen rauhan ja edistyksen.

Näyttelyn ydinteemana on kaikkien kansojen välinen yhteistyö ihmisen henkisen luomisvoiman tuottaman kauneuden säilyttämiseksi ja suojelemiseksi, sillä ihmiskunnan kulttuuriperintö on kaikkien kansojen yhteistä omaisuutta.

Avajaisten aluksi kuultiin Vladimir Vavilovin sarja Canzona ja tanssi Juri Liimatan soolokitaralla esittämänä. Musiikkiesityksen jälkeen avajaisvieraille esitettiin Kansainvälisen Roerich-keskuksen dokumenttielokuva Roerich-pakti, Rauha Kulttuurin kautta, johon yhdistys on tehnyt suomenkielisen tekstityksen.

Yhdistyksen puheenjohtaja Paula Liimatta kertoi avajaissanoissaan, että nyt avautuva näyttely on järjestyksessä jo seitsemäs Suomessa, mikä tarkoittaa eräänlaisen syklin täyttymistä. Tuleva vuosi 2019 on monella tapaa juhlavuosi: Nikolai Roerichin syntymästä tulee kuluneeksi 145 vuotta ja hänen puolisonsa, filosofi ja kirjailija Helena Roerichin syntymästä 140 vuotta. Näyttelyprojektin alkamisesta tulee kuluneeksi myös seitsemän vuotta – ensimmäinen näyttely pidettiin Unescon päämajassa Pariisissa vuonna 2012.

Omissa tervehdyssanoissaan yhdistyksen varapuheenjohtaja Juri Liimatta totesi, että kulttuuri on ihmiselämässä kaikkein tärkeintä ja pyhintä. Se on kaiken olevaisen perusta.

Avajaisten lopuksi vieraat tutustuivat itse näyttelyyn, jonka idean ja sisältökonseptin on kehittänyt Moskovan ei-valtiollisen Roerich-museon perustaja ja pääjohtaja Ljudmila Šapošnikova (1926-2015). Näyttelyssä on viisi osiota, jotka valaisevat Roerich-paktin idean syntyä, historiaa ja ajankohtaisuutta nykypäivänä. Yksi osioista on omistettu Rauhan Lipun symbolille, jossa on valkoisella pohjalla kolme punaista ympyrää punaisen kehän sisällä. Lippua nimitetään Kulttuurin Punaiseksi Ristiksi.

Tulevia tapahtumia

Luentotilaisuus 10.7.2018 Nikolai Roerich -museo Moskovassa. Elävä kulttuurin keskus vaarassa

Luentotilaisuus 3.7.2018 Kauneuden tiedostaminen pelastaa maailman.

Roerich-pakti. Historia ja nykyaika –näyttely Tampereella 25.6.-14.7.2018

Nikolai Roerich taiteilijana, ajattelijana ja rauhantekijänä –seminaari 28.4.2018

© 2018 Suomen Nikolai ja Helena Roerich -seura · Копирование материалов сайта без разрешения запрещено
Дизайн и поддержка: GoodwinPress.ru