26 joulukuun 2018      2904    

Virtuaalimuseo

Nikolai Roerichin maallinen vaellus päättyi 13.12.1947 Kullun laaksossa, Intiassa. ”Hyvin, hyvin paljon voidaan sanoa mahtavan Kulttuurin kentällä kilvoitelleesta”, kirjoitti Helena Roerich puolisostaan vuonna 1949. –”Voin sanoa varmasti, että kenestäkään muusta ei ole kirjoitettu niin kauniisti elinaikanaan, kuin meidän rakkaasta ja valoisasta johtajastamme. Silti hänen tuotantonsa monitahoisuus ja sisäisen olemuksensa kauneus säilyvät ehtymättöminä.”

Suuren taiteilijan äärettömän rikkaassa perinnössä yhdistyivät hämmästyttävällä tavalla taide ja tiede. Ei-valtiollinen Nikolai Roerich -museo toi perinnön ensimmäistä kertaa yleisön nähtäväksi laajemmin kuin missään muualla. Museon perusti Ljudmila Šapošnikova taiteilijan nuoremman pojan, Svjatoslav Roerichin aloitteesta. 26:n toimintavuotensa aikana museosta ehti kehittyä todellinen ”Roerichien valtakunta”, josta muodostui aikalaisille valistuksen lähde. Museo kertoi laajasti ja paikkansapitävästi koko Roerichin perheen elämästä ja toiminnasta sekä Elävästä Etiikasta eli kosmisen todellisuuden filosofiasta, joka oli kaikkien neljän Roerichin työn perustana.

Ne, joiden virkansa puolesta olisi kuulunut suojella ja tukea museota – kulttuuriministeri Vladimir Medinski apulaisministereineen sekä Valtiollisen Idän museon johto – tuhosivat Museon säälimättömästi keväällä 2017. Heidän tarkoituksenaan näytti olleen kansalaisten luoman museon täydellinen tuhoaminen ja ihmisten muistista pois pyyhkiminen.

Vuonna 2019 tulee kuluneeksi 145 vuotta suuren mestarin syntymästä. Kansainvälinen Roerich-keskus (ICR) valmistautuu juhlavuoteen avaamalla virtuaalisen Nikolai Roerich -museon, joka jatkaa avoimuuden ja saavutettavuuden periaatetta: Roerichien perintö pääsee näin esille kaikessa rikkaudessaan ja monipuolisuudessaan.

Nikolai Roerichin poismenon vuosipäivänä ICR avaa Roerichien luomistyötä arvostaville virtuaalimuseon ensimmäisen vaiheen: ei-valtiollisen Roerich-museon sellaisena, kuin se oli ennen barbaarista tuhoamista sekä kuvauksen museon tuhoamisen vaiheista.

”Museon tuhoaminen tarkoittaa maan tuhoa”, kirjoitti Nikolai Roerich uskoen lujasti museoiden korkeaan merkityksen ja johtavaan asemaan kulttuurin säilyttämisessä ja kehittämisessä. Virtuaalisen museon tarkoituksena on paitsi säilyttää muistissa ei-valtiollisen museon suurenmoinen pysyvä näyttely, myös ilmaista varmuus siitä, että ei-valtiollinen Nikolai Roerich -museo syntyy vielä jonakin päivänä uudestaan ja avaa ovensa kaikille, jotka haluavat päästä osallisiksi Roerichien maailmasta. He työskentelivät Venäjän hyväksi ja uskoivat sen suureen tulevaisuuteen.

Virtuaalikierroksen kaikki toiminnot eivät ole vielä valmiit, ja tekstit ovat vain venäjäksi. Englanninkielinen versio on tekeillä. Virtuaalimuseoon pääset tutustumaan tästä.

© 2024 Suomen Roerich-seura