12 helmikuun 2018      3472    

Roerich-pakti-näyttely

Roerich-paktin allekirjoittamisesta tuli vuonna 2015 kuluneeksi 80 vuotta. Siihen liittyen Kansainvälinen Roerich-keskus toteutti laajan kansainvälisen näyttelyprojektin, joka kertoo Paktin idean synnystä sekä sen allekirjoittamisesta ja merkityksestä nykyaikana. Näyttelyprojektin idean ja sisältökonseptin esitti Nikolai Roerich -museon edesmennyt pääjohtaja Ljudmila Šapošnikova.

Näyttelyprojektin tarkoituksena on muistuttaa mieliin Nikolai Roerichin vahva sodanvastainen sanoma ja tuoda esiin Paktin uraauurtava merkitys perustana myöhemmälle humanitaariselle lainsäädännölle. Projektin toisena tavoitteena on edesauttaa kansainvälistä yhteistyötä kulttuuriperinnön suojelemiseksi Roerich-paktin tunnuslauseen Rauha Kulttuurin kautta hengessä.

On ehdottaman tärkeää ryhtyä välittömästi toimenpiteisiin menneisyyden jalon perinnön varjelemiseksi vaaralta maineikkaan Tulevaisuuden hyväksi. Se tapahtuu silloin, kun kaikki maat vannovat juhlallisesti suojelevansa Kulttuurin aarteita, jotka olemukseltaan eivät kuulu jollekin yhdelle kansalle, vaan koko maailmalle. Sillä tavalla me voimme ottaa jälleen uuden askeleen kohti kulttuurin ja rauhan kukoistusta.

Nikolai Roerich

Ensimmäinen näyttely järjestettiin Unescon päämajassa Pariisissa vuonna 2012. Sen jälkeen näyttely on nähty sadoilla paikkakunnilla 20 maassa eri puolilla maailmaa. Suomessa näyttely on kiertänyt vuodesta 2015 lähtien useilla eri paikkakunnilla.

Pakti-näyttelyt Suomessa

Roerich-pakti-näyttelyt Suomessa

Tutustu näyttelyyn

© 2024 Suomen Roerich-seura