Roerich-pakti – Rauha Kulttuurin kautta näyttely on esillä Kulttuuritalo Laikun 3. kerroksen galleriassa Tampereella 14.-25.10.2020.
Näyttely on omistettu kahdelle, maailman kulttuurihistorian mitassa merkittävälle tapahtumalle: Elävän Etiikan tekstien muistiin merkitseminen alkoi 100 vuotta sitten ja Roerich-pakti, historian ensimmäinen kulttuurin suojelua koskeva sopimus allekirjoitettiin 85 vuotta sitten. Molemmilla on suuri merkitys ihmisen tietoisuuden evoluutiolle ja kumpaankin liittyy Roerichien nimi.
Venäläinen filosofi ja kirjailija Helena Roerich (1879-1955) loi yhdessä idän Opettajien kanssa Eläväksi Etiikaksi kutsutun tieteellisfilosofisen opetuksen. Ensimmäiset siihen liittyvät merkinnät hän teki 24. maaliskuuta 1920 ja kokosi muistiinpanoista ajan myötä Elävän Etiikan 14 kirjaa.
Kirjoja kutsutaan kosmisen todellisuuden filosofiaksi. Niiden synty liittyy uuden tietoisuuden muodostumiseen Maa-planeetalla, mikä on luonnollista seurausta ihmisen ajattelun, kulttuurin ja tieteen rikastumisesta laadullisesti uudelle tasolle. Se sisältää uuden, metatieteellisen metodin tutkia materiaa. Elävä Etiikka on nimensä mukaisesti myös henkis-eettinen opetus. Siihen sisältyy kehotus avartaa ihmisen sisäistä maailmaa sydämellisemmäksi kauneuden tiedostamisen avulla.
Sopimus taiteellisten ja tieteellisten laitosten ja historiallisten muistomerkkien suojelemisesta eli Roerich-pakti suojelee kulttuuriomaisuutta ja ihmistä kulttuurin kantajana. Sopimuksen allekirjoittivat 15. huhtikuuta 1935 Valkoisessa talossa Washingtonissa 21 Pohjois- ja Etelä-Amerikan maata. Paktin aloitteentekijänä ja laatijana on venäläinen taiteilija, ajattelija, tutkimusmatkailija ja rauhanmies Nikolai Roerich (1874-1947).
Paktin tunnuksena on Rauhan Lippu, jossa on valkoisella pohjalla kolme punaista ympyrää punaisen kehän sisällä. Merkki symboloi rakkauden, kauneuden ja tiedon synteesiä henkisen kulttuurin kehässä. Kulttuuria voidaan pitää universaalina muistina, joka säilyttää ajatuksen, sanan ja taiteen avulla eri aikoina ja eri kansojen keskuudessa luotuja saavutuksia. Jokainen kansallinen kulttuuri on oksa suuressa puussa, joka ravitsee koko ihmiskuntaa.
Näyttelyn reproduktiot ovat osa suurempaa kokonaisuutta – Roerich-pakti. Historia ja nykyaika -näyttelyä, jonka tekijä on Moskovassa toimiva Kansainvälinen Roerich-keskus. Näyttelyn tarkoituksena on tuoda esiin Roerichin ajatusta Rauha Kulttuurin kautta. Se tarkoittaa sellaista vuorovaikutusta ihmisten ja kansojen välillä, joka ei perustu rahan, teknologian tai aseiden avulla hallitsemiseen, vaan Kulttuuriin ja yhteistyöhön.
Vapaa pääsy.
Paikka: Kulttuuritalo Laikku, Keskustori 4, Tampere
Järjestäjät: Suomen Nikolai ja Helena Roerich -seura ja Tampereen kaupunki, kulttuuripalvelut sekä Tampereen Venäläinen Klubi
Noudatamme koronaepidemiaan liittyviä viranomaismääräyksiä.
Lisätiedot: Paula Liimatta, 041 535 7662
© 2024 Suomen Roerich-seura