Roerich-pakti esiteltiin kansainväliselle yhteisölle toisen maailmansodan kynnyksellä. Jännitys kasvoi maailmassa. Espanjassa ja Abessiniassa puhkesi paikallisia levottomuuksia. Fasismi nosti päätään Saksassa ja Italiassa. Pakti ja Rauhan Lippu olisivat voineet pelastaa niin peruuttamattomasti hävinneen kulttuuriperinnön kuin myös ihmishenget. Mutta tuona planeettamme kannalta traagisena aikana kaikki eivät kuulleet Roerichin kehotusta rauhaan ja kulttuurin suojelemiseen.
Toisen maailmansodan kauhistuttava tragedia, jonka aikana tapettiin miljoonia ihmisiä ja tuhottiin kulttuurin muistomerkkejä Venäjällä, Saksassa, Ranskassa, Puolassa, Romaniassa, Unkarissa ja muissa Euroopan maissa, osoitti kuinka tarpeellinen Roerich-pakti oli. Vuonna 1950 Roerich-paktin New Yorkin komitea lähetti kaikki Paktiin liittyvät asiakirjat UNESCOn pääjohtajalle, tohtori Jaime Torres Bodet’lle. 14. toukokuuta 1954 YK:n ja UNESCOn konferenssi hyväksyi Haagissa Yleissopimuksen kulttuuriomaisuuden suojelusta aseellisten selkkausten sattuessa. Yleissopimuksen päätösasiakirjan perustaksi otettiin vuonna 1935 Washingtonissa allekirjoitettu Roerich-pakti.
Kulttuuriomaisuuden peruuttamaton tuhoutuminen ei ole sen vähäisempi ongelma vielä nyt 2000-luvullakaan. Aseelliset yhteenotot ja paikalliset sotilaalliset konfliktit sekä korvaamattoman arvokkaiden taideaarteiden ja niiden luojien tuhoaminen ovat kipeällä tavalla tehneet näkyväksi tarpeen ehkäistä uusien tragedioiden syntyminen ja oppia ratkaisemaan kansallisuuksien, yhteiskuntaluokkien ja uskontojen väliset konfliktit ilman verenvuodatusta. Roerich-paktin ajatus historiallisten muistomerkkien, museoiden, tieteellisten ja taitellisten laitosten sekä oppilaitosten samoin kuin niiden työntekijöiden ehdottomasta suojelusta rauhan ja sodan aikana on tänä päivänä erityisen ajankohtainen. ”Emme väsy toistamaan”, Nikolai Roerich kirjoitti, ”että valtiollisen tunnustamisen lisäksi tarvitaan kansalaisten aloitteellista toimintaa. Kulttuuriarvot kaunistavat ja kohottavat niin pienten kuin suurtenkin elämän. Niistä huolehtiminen kuuluu sen vuoksi kaikille.”
© 2024 Suomen Roerich-seura