Pyrkikäämme aina kauneuteen

Alla oleva artikkeli on julkaistu Ruusu-Risti-lehden numerossa 2/2018. Se perustuu YTR:n (Yhteistyöryhmä) kevätseminaarissa huhtikuussa 2018 pidettyyn esitelmään. 

”Tulevaisuutta varten nousemme unesta. Tulevaisuutta varten uudistamme verhomme. Tulevaisuutta varten ravitsemme itseämme. Tulevaisuutta varten ponnistelemme ajatuksin. Tulevaisuutta varten keräämme voimat.” (Agni-joogan merkit, esipuhe)

Nämä sanat, jotka löydämme Elävän Etiikan neljännestä kirjasta nimeltään Agni-joogan merkit, kertovat hyvin selvästi, mihin meidän tulisi suunnata ajatuksemme ja tekomme: tulevaisuuteen. Sillä ”Ei menneisyys, eikä nykyisyys anna voittoa maailman koko painolastista. Ainoastaan tulevaisuus kaikessa tulisuudessaan kantaa uusille rannoille. Vain kun heitämme pelastavan ankkurin eteenpäin, voimme liikkua kohti tulevaisuutta. Mitä edemmäs heitämme ankkurin, sitä helpommin ja reippaammin siirrämme tietoisuutemme Tulen maailmaan. Sen maailman vuoksi voimme parantaa tietoisuutemme, valistaa sydämemme ja ajatella hyvää.”  (Tulen maailma 2, § 344)

Minkälainen tulevaisuus sitten mahtaa olla. Mitä voimme tietää siitä, vai voimmeko mitään?

Elävän Etiikka eli Agni-jooga kutsuu tulevaa aikakautta kosmisen tietoisuuden ajaksi. Se on ihmiskunnan tietoisuuden kehityksessä laadullisesti uusi taso.

Tietoisuuden kehityskaudet

Ljudmila Šapošnikovan[*]mukaan ihmiskunnan ajattelussa on ollut kolme erilaista kautta: myyttisen, uskonnollisen ja tieteellisen maailmankuvan kaudet. Ne ovat syntyneet toistensa sisällä tuoden aina uuden impulssin ihmisen tietoisuuden laajenemista varten. Myyttinen ajattelu on niistä varhaisin ja arvoituksellisin. Sillä ei ollut edeltäjää, emmekä pysty sanomaan, missä tai koska se tarkkaan ottaen syntyi tai kuka loi sen kuolemattomat jumalhahmot. Monien eri kansojen mytologioilla on sama periaatteellinen kaava, vaikka ne sijaitsevatkin maantieteellisesti kaukana toisistaan. On ikään kuin sama informaatio olisi ”kylvetty” eri puolille maapalloa samanaikaisesti.

Myyttisessä ajattelussa vallitsi kokonaisvaltainen maailmankuva. Ihminen ja maailmankaikkeus ja sen kaikki voimat olivat yhtä ja toisistaan erottamattomia. Myytit selittivät, miten maailma on syntynyt, mistä ihminen on peräisin ja mikä on ihmisen paikka tässä maailmassa. Heerokset – kulttuurisankarit tai jumalat Väinämöinen ja muut kalevalaiset sankarimme mukaan lukien toivat ihmisille Tulen eli Hengen valon. He opettivat ihmiselle erilaisia tietoja ja taitoja, minkä ansiosta ihmisen tietoisuus kehittyi ja laajeni.

Myyttisen ajattelun perustalle kehittyi vähitellen uskonnollinen maailmankuva, jossa aikaisempi kokonaisvaltaisuus hajosi. Myyttisen maailman erilaisten voimien ja jumaluuksien tilalle ilmestyi yksi Jumala. Jumalasta tuli hallitseva prinsiippi ja ihmisestä sille ehdottoman alisteinen objekti. Uskonnollisen ajattelun toivat ihmiskunnalle suurten uskontojen perustajat – Buddha, Kristus ja Muhammed, jotka opettivat ihmistä uskomaan ja rakastamaan. Ihmisen yhteys Korkeimpaan toteutui nimenomaan uskon kautta. Šapošnikovan mukaan ihmiskunnan viides energialaji (viides rotu) vakiintui lopullisesti uskonnollisen tietoisuuden kentässä.

Uskontojen ydinsanoma alkoi hämärtyä siinä vaiheessa, kun kirkot muotoutuivat instituutioina. Alkuperäinen opetus muuttui välineeksi, jota (kristillinen) kirkko käytti omien maallisten päämääriensä toteuttamiseen.

Tarvittiin siis uusi impulssi evoluution eteenpäin viemiseksi. Se tuli uskonnollisen maailmankuvan sisällä muotoutuneessa uudessa ajattelutavassa, joka lopulta alettiin nimittää tieteelliseksi. Sen esitaistelijoita olivat alkemistit ja varhaiset tiedemiehet, jotka useissa tapauksissa joutuivat nousemaan inkvisition roviolle rohkeutensa ja totuudellisuutensa vuoksi.

Tieteellisessä ajattelussa Jumala jouti syrjään ja tilalle asetettiin ihminen itse vapaasti ajattelevana ja korkeammista voimista riippumattomana olentona. Ihminen käänsi katseensa taivaasta maan päälle ja alkoi tutkia ympäröivää todellisuutta kokeellisen tieteen ja omien päätelmiensä avulla. Syntyi materialistinen tiede, joka ei ota huomioon ihmisen henkistä ulottuvuutta tai luontaista yhteyttä Korkeimpaan.

Päästäkseen eteenpäin ihmisen ajattelun tulee ottaa jälleen uusi kehitysharppaus, nyt kosmisen tietoisuuden suuntaan. Tieteen tulee ottaa käyttöön sitä varten uudenlainen hienoaineinen, energiatietämykseen perustuva tietoteoria ja tutkimusmenetelmät. Ljudmila Šapošnikova nimittää tätä metatieteeksi.

Kosminen ajattelu

Mitä kosminen ajattelu tai tietoisuus sitten oikein on? Onko se kenties sitä, että meistä jokaisesta tulee avaruusmatkailijoita? Se alkaa pian olla mahdollista ja joillekin on jo nyt. Vai ilmestyykö tänne meidän keskellemme avaruusolioita, jotka ovat ehkä meille vihamielisiä? Tuskinpa vain.

Yksinkertaisimmillaan kosminen tietoisuus on sitä, että tajuamme maapallon olevan kosminen kappale ja ihmisen kosminen olento. Kosmisessa ajattelussa maailmankaikkeus muodostaa yhtenäisen, valtavan energiajärjestelmän, joka koostuu erilaisista energiarakenteista. Rakenteet ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa keskenään. Vuorovaikutus tapahtuu sekä vaakasuunnassa, esim. ihmisten välillä, että pystysuunnassa – ihmisen ja korkeampien maailmojen välillä. Tuo vuorovaikutus eli energianvaihto on yksi kosmista evoluutiota ylläpitävistä voimista ja kosmoksessa tapahtuvan luovan työn moottori.

Kosmoksen energiaprosesseissa syntyy ja kehittyy monenlaisia materian lajeja, joilla on erilaiset energia- ja ulottuvuustasot. Niistä muodostuvat kosmoksen lukemattomat eri maailmat.

Ihminen on osa tätä energiajärjestelmää, yksi sen energiarakenteista. Me kannamme kosmosta omassa sisäisessä maailmassamme ja osallistumme maailmankaikkeuden energiavaihtoon, toisin sanoen vaikutamme kosmoksen luomistyöhön omalla hengenenergiallamme. Olemme myös samojen lakien alaisia, kuin kaikki muu kosmos.

Helena Roerich kirjoittaa tähän liittyen: ”… kaikkeen luomiseen tarvitaan ihmisen energian osallistumista, sillä ihminen on kosmoksen korkeimpien prinsiippien kantaja. Salaisessa opetuksessa sanotaan, että ”maailmat, jotka eivät olleet ihmisen asuttamia, eivät voineet kehittyä ja siksi tuhoutuivat”. Siten käy selväksi, että maailmat eli planeetat ovat riippuvaisia ihmisestä ja hänen henkisestä ja moraalisesta tasostaan.” (Helena Roerichin kirje 19.2.1937)

Toisaalta ihminen on myös riippuvainen maailmoista, joissa vallitsee hienoaineisempi ja korkeampien ulottuvuuksien materia. Informaatio, jonka ihminen saa vuorovaikutuksessa korkeampien maailmojen kanssa, on hänen kehitykselleen välttämätöntä. Se on jopa tärkeämpää kuin empiirisen tieteen kautta saatava tieto. Korkeamman materian maailma toimii nimittäin aina syynä alemman materian ilmiöille.

Kosmisista laeista

Koko tätä järjestelmää ja vuorovaikutusta ohjaavat kosmiset lait ja ne vaikuttavat sekä kosmoksen että maapallon mittakaavassa, ja tietysti myös yksittäisten ihmisten suhteen. Helena Roerichin mukaan kosmiset lait yhdistävät toisiinsa fyysisen maailman ja hienoaineisen eli tuonpuoleisen maailman. Kosmisten lakien mukaisesti toimivasta ihmisestä tulee luoja ja hän saavuttaa lopulta evoluution subjektin tason, ts. kykenee tietoisesti vaikuttamaan evoluutioon. Silloin ovat kyseessä jo ihmiskunnan suuret Opettajat.

Yksi tärkeimpiä kosmisia lakeja on: korkeampi johtaa evoluutiossa alempaa. Se on Hierarkian laki tai laki opettajuudesta.

Opettajuus on inhimillisen kulttuurin perusta. Ilman sitä kulttuuri ei voi syntyä eikä kehittyä. Opettajuuden muodot ja tehtävät muuttuvat, mutta sen periaate – tietojen ja taitojen välittäminen – säilyy aina. Siinä mielessä sekä kouluopettaja että oppipoikaa kouliva mestari ovat lenkkejä samassa ketjussa kuin suuri Opettaja eli kosminen Hierarkki. Ainoa ero on energian laadussa ja tasossa.

Suuri Opettaja (Maailmanopettaja) on olento, joka on yhteydessä kosmokseen ja sen korkeimpiin energiarakenteisiin. Hän tuo maan päälle sekä tietämystä, jota täällä tarvitaan kuluvassa evoluutiokehityksen vaiheessa, että sen omaksumiseen tarvittavan energian. Opettaja tekee tiedosta eheän järjestelmän ja luo energiaperustan uuden ajattelun kehittymistä ja tietoisuuden laajentumista varten, toisin sanoen koko ihmiskunnan energiarakenteen kehittämistä varten.

Kosminen evoluutio maan päällä tapahtuu nimenomaan ihmisen kautta. Suuret Opettajat ovat myös ihmisiä, mutta kehityksessään paljon edellä meitä nykyihmisiä. ”Opettajien ketju kimmeltää kuin planeettainvälinen helminauha, lisää siihen oma helmesi”, sanotaan Agni-joogan merkeissä. Ihmisen henkisen kehityksen tie kulkee siis oppilaasta Opettajaksi, kulkipa se millä tasolla tahansa. Oppilaan kasvu Opettajaksi tarkoittaa viimekädessä ihmisen muuttumista evoluution objektista sen subjektiksi.

”Opettaja on ihmiskunnan tulevaisuus, joka on tullut lihaksi nykyisyydessä. Kun oppilas ajattelee Opettajaa, hän voi sanoa itselleen: tässä on tulevaisuuden kuva minusta sellaisena, jollaiseksi minun on tultava miljoonien vuosien kuluttua. Ja tämä ihmisen evoluution korkeimmista korkein kuva annetaan minulle Valon opettajan hahmossa todistuksena siitä, mitä minussa ei vielä ole, mutta mikä voi olla ja on ikuisesti.” (Agni-joogan viisteet 1954, § 137)

Maan päällä eläessämme tarvitsemme elävän esimerkin siitä, mikä on meidän kehityksellemme mahdollista. Sen antavat meille kosmiset Opettajat, Korkeat henget, jotka ovat tulleet lihaksi meidän fyysiseen maailmaamme kerta toisensa jälkeen aikakaudesta toiseen. Ilman heidän uhraustaan me ihmiskuntana olisimme vielä luolamiehen tasolla. Suuret opettajat tulevat aina auttamaan ihmiskuntaa.

Esimerkiksi Jeesus näyttäytyi opetuslapsilleen ylösnousemisensa jälkeen hienoaineisessa kehossa. Kristuksen kirkastuminen ennen taivaaseenastumista oli toinen merkkiteko, jonka tarkoituksena on näyttää, että se on myös meidän kehitystiemme ja meille mahdollista.

Helena Roerich – meidän aikalaisemme, nainen, vaimo ja äiti kävi maanpäällisen elämänsä aikana läpi niin sanotun tulisen kokeen (merkityksessä eksperimentin), jossa hänen energiansa, joka vastasi ihmiskunnan nykyistä tasoa, muutettiin ihmiskunnan uuden energialajin mukaiseksi. Se oli tuskallinen ja hengenvaarallinenkin prosessi, jonka jälkeen Helena Roerich eli ”kahden maan kansalaisena” – maallisen ja Tulen maailman. Se oli kuitenkin välttämätöntä, sillä siinä prosessissa valmisteltiin energiaolosuhteet uuden maailman ja uuden ihmisen tulemiselle Maaplaneetallemme.

Hän osallistui uusien säteiden (eli uusien energioiden) mukauttamiseen ja uusien rytmien vakiinnuttamiseen maanpäällisessä energiassa, jotta ihmiskunta pystyisi toteuttamaan uudet tehtävänsä: tuomaan lähemmäs ja ymmärtämään sitä, mikä on näkymätöntä, ymmärtämään korkeampien maailmojen merkityksen maanpäälliselle todellisuudelle ja tekemään näiden maailmojen kanssa yhteistyötä tietoisesti. Ylimaallisen ja maanpäällisen maailman on määrä yhdistyä tuon yhteistyön tuloksena ja antaa ihmiskunnalle laajempi käsitys eri ulottuvuuksista ja ylimaallisen vaikutuksesta maanpäälliseen todellisuuteen.

Helena Roerich kirjoittaa: ”Juuri täällä, Maan päällä, meidän täytyy ymmärtää ja tuntea elävämme kolmessa Maailmassa. Ellemme ymmärrä omaa osallisuuttamme elämän äärettömyydessä, emme pääse ylös rajoittuneen ajattelumme vanhasta urasta.” (Helena Roerich: Uuden maailman kynnyksellä)

Evoluutio – materian henkistäminen

Maan päällä jokaisella ilmiöllä on kaksi puolta, henkinen ja materiaalinen. Kaikkia ilmiöitä pitää myös tarkastella tästä näkökulmasta.

Evoluution perusolemuksena on materian henkistäminen eli sen energiatilan kohottaminen. Siitä seuraa materian kirkastuminen ja hienoaineistuminen. Kuten aikaisemmin oli puhetta, sen voi saavuttaa hengen voiman avulla.

Hengen tason energiassa vallitsee suuri ykseys, siksi se on korkeavärähteistä. Mitä lähemmäs maanpäällistä tasoa energia laskeutuu, sitä eriytyneempää ja karkeampaa se on. Henkistyminen edellyttää siis ykseyden uudelleen luomista, synteesiä.

Nikolai Roerich pitikin synteesiä, kulttuuria, kauneutta ja erityisesti taidetta perustavanlaatuisina evoluution tekijöinä. Šapošnikova puolestaan nimittää Kulttuuria itseorganisoituvaksi hengen järjestelmäksi. Kulttuuri on siten sisäinen prosessi, jossa ihminen luo sen mukaisesti, mikä on hänen sisäisen kulttuurinsa – henkisyytensä taso. Kulttuuri ja sen sisällä syntyvät Rakkaus ja Kauneus kantavat itsessään hienoaineista, korkeavärähteistä energiaa. Ne yhdessä ihmisen psyykkisen energian kanssa toimivat evoluution peruspilareina ja määrittävät sen laadun.

Nikolai Roerich nimitti kulttuuria valoksi, valoisaksi materiaksi. ”Henkinen ymmärrys ja sopusointu”, kirjoitti Roerich eräässä esseessään, ”kutovat Maailman Äidin valoa säteilevää kangasta: pyhää Kulttuuria. Tätä luovuuden tietä myöten myös te kuljette ylöspäin.” (Nikolai Roerich: Valon valtakunta)

Seuraavana muutamia Nikolai Roerichin ajatuksia kulttuurista:

Roerich kirjoitti: ”Kulttuuri on todellista valaistunutta tietämistä. Kulttuuri on tieteellistä ja innoittunutta lähestymistä kohti ihmiskunnan ongelmien ratkaisemista. Kulttuuri on Kauneus kaikessa luovassa suuruudessaan. Kulttuuri on täsmällistä tietoa ilman ennakkoluuloja ja uskomuksia. Kulttuuri on hyvyyden vahvistamista kaikessa voimassaan. Kulttuuri on rauhanomaisen työn laulu sen lakkaamattomassa täydellistymisessä. Kulttuuri on arvojen uudelleenarviointia kansan todellisten aarteiden löytämiseksi. Kulttuuri vakiintuu kansan sydämessä ja synnyttää pyrkimyksen rakentamiseen. Kulttuuri hyväksyy kaikki keksinnöt ja elämän paremmaksi tekemisen, sillä se elää kaikessa, mikä ajattelee ja on tietoista. Kulttuuri puolustaa kansan historiallista omanarvontuntoa.” (Nikolai Roerich: Puolustus)

”Missä on kulttuuri, siellä on rauha. Siellä on myös sankaruus ja oikea ratkaisu vaikeimpiinkin sosiaalisiin ongelmiin. Kulttuuri on korkeimman Armon, korkeimman Kauneuden, korkeimman Tiedon kertymä. Ihmiskunta ei mitenkään voi ylpeillä sillä, että se olisi tehnyt riittävästi, jotta kulttuuri kukoistaisi.” (Nikolai Roerich: Rauhan Lippu)

”Jos teiltä kysytään, missä maassa haluaisitte asua ja millaisesta valtiojärjestyksestä unelmoitte, niin kaikella arvokkuudella voitte vastata: ”Me haluaisimme elää suuren Kulttuurin maassa.” … siinä maassa on rauha, jollainen vallitsee siellä, missä kunnioitetaan todellista kauneutta ja tietoa.” (Nikolai Roerich: Pimeyden polttaminen)

Hän ikään kuin käänteli Kulttuurin käsitettä oman luovan toimintansa valossa ja löysi siitä yhä uusia viisteitä, jotka välähtivät Totuuden oivaltamisen yllättävinä kipinöinä. Yksi noista kipinöistä on Kauneus. Muistanemme Dostojevskin sanat: Kauneus pelastaa maailman. Nikolai Roerich täydensi niitä sanomalla: ”Kauneuden tiedostaminen pelastaa maailman.”

Ljudmila Šapošnikova toteaa, että ”Kauneus on prosessi, joka luo kaaoksesta Kosmoksen.Kauneus syntyy Kosmoksen ja kaaoksen välisen taistelun tuloksena; se on Kosmoksen voitto kaaoksesta.Kosmos on synnyttänyt Kauneutta maailmojen syntymisen ja kuolemisen luovissa järistyksissä. Planeetta on luonut kauneutta tuhoisissa mullistuksissa ja katastrofeissa. Ihminen on luonut kauneutta ja kiteyttänyt siihen maanpäällisen elämänsä vaikeudet ja kärsimykset käydessään henkistä taistelua sisimmässään.” (Šapošnikova: Portti tulevaisuuteen)

Pimeyden voimien henkinen vastustaminen, tai kuten sitä myös nimitetään, moraaliset valinnat, synnyttää Kauneutta!

”Jokainen kokee sisäisen helpotuksen tunteen tehdessään oikein. Tunteen voi selittää tietoisella hermokeskusten refleksillä tai, kuten sanotaan, omallatunnolla, mutta älkäämme unohtako myöskään kyseisen tilan kosmista syytä. Oikein tekeminen tapahtuu yhteistyössä Tulen maailman kanssa – syntyy siis yhteensopivuus, ja elimistön tulikeskukset ovat sopusoinnussa suuren avaruudellisen ajatuksen kanssa. Jokainen oikea teko on siis hyödyksi ei vain meille itsellemme, vaan se on avaruudellinen teko. Tulen maailma iloitsee oikeista teoista.” [Tulen maailma 2, 320]

Kauneuden niin sanottu pelastava vaikutus sisältyy juuri tuohon energiaseuraukseen, joka saa aikaan sopusoinnun maailmankaikkeudessa ja ihmisessä itsessään.

Erään jaottelun mukaan on olemassa toisaalta luonnon kauneutta ja toisaalta käsillä tehtyä kauneutta. Roerich toi luodun kauneuden eri aspekteista esiin erikseen taiteen, joka on ikään kuin ihmisen kaikkien luovien ponnistelujen kiteytymä. ”Taide on harmonian ja järjestyksen asettamista asumaan sieluun; ei hämmingin ja hajaannuksen.” (Nikolai Roerich: Kauneuden arvo). Tuonkaltainen kosminen rooli tekee taiteesta välttämättömän osan ei vain evoluutiota vaan myös ihmisen jokapäiväistä elämää. Suurella taiteilijalla, mestarilla on tavallisesta ihmisestä poikkeava energiarakenne. Hänen energiansa on korkeampaa, sen jännite hienovaraisempaa. Jokainen taideteos kantaa itsessään tekijänsä energiakerrostumia. Mitä kauniimpi taideteos, sitä vaikuttavampi ja tasapainoisempi sen energia on.

Tunnemme aina emotionaalisen, toisin sanoen energeettisen vaikutuksen mestarin tekemästä taideteoksesta. Todellisen taideteoksen katseleminen saa meissä aikaan haltioitumisen tunteen. Koemme sisäistä harmoniaa ja aistien herkistymistä ja meissä voi herätä uusia ajatuksia. Jokainen paikka, johon on kerätty tällaisia korvaamattomia aarteita, olipa se sitten taidegalleria, kirkko, temppeli, museo tai palatsi, muuttuu henkisen energian lähteeksi, jota ihminen tarvitsee evoluutionsa eteenpäin menemiseksi. Näiden lähteiden tuhoaminen, niiden huomiotta jättäminen ja niiden tärkeimmän henkisen merkityksen unohtaminen johtaa korjaamattomiin seurauksiin.

Harmonia on kaunista, järjestys on kaunista, sillä ne vastaavat ihmisen sisäisen elämän luonnollisia lakeja.

Nikolai Roerich kirjoittaa: ”Henkisyys, uskonnollisuus, sankarillisuus, hyväntahtoisuus, kärsivällisyys ja kaikki muut Sydämen tulet – eivätkö ne kasvakin Kauneuden puutarhassa? Kauneudesta ja Kulttuurista pois kääntyminen saa aikaan ainoastaan tuhoa. Sen sijaan kaikki loistavat renessanssikaudet ovat syntyneet silloin kun kulttuuria on ryhdytty rakentamaan.” (Nikolai Roerich: Liekehtivälinnake)

Elävä Etiikka painottaakin erityisesti sydämen kehitystä. Ihmisen sydän, jossa asuu viisaudeksi kutsuttu, moraalin perustalla lepäävä erityinen ajattelukyky, voi ja sen täytyy toimia tiedostamisen välineenä. Helena Roerich korosti, että henkisyys ja tietoisuus ovat toisistaan erottamattomia. Elävän Etiikan mukaan tietoisuus on keskittynyt sydämeen. Sen vuoksi sydämen kehitys (toisin sanoen sisäisen kulttuurin ja eettisyyden kehitys) liittyy kiinteästi tietoisuuden kehittymiseen eli sen laajentumiseen.

Loppukiteytyksenä haluamme siteerata Roerichien nuoremman pojan, Svjatoslavin sanoja: ”Yrittäkäämme ratkaista kaikki ongelmat, jotka elämä eteemme tuo. Kaikkien esteiden läpi, kaikkien rajoitusten läpi pyrkikäämme aina Kauneuteen. Ympäröikäämme itsemme kauneudella ja luokaamme Kauneutta.” (Svjatoslav Roerichin kirje 5.3.1981)

Kirjoitus perustuu Yhteistyöryhmän kevätseminaarissa 7.4.2018 pidettyyn esitelmään, jota tekijät ovat täydentäneet ja muokanneet tätä julkaisua varten.

Lähteet:

Elävän Etiikan opetus. Agni-joogan merkit (2015). Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Elävän Etiikan opetus. Tulen maailma, osa 2 (2017). Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Helena Roerichin kirjeet, V osa (2003). Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Abramov Boris: Agni-joogan viisteet 1954 (vuoden 2017 laitos). Algim, Novosibirsk.
Roerich Helena: Uuden maailman kynnyksellä (2000). Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Roerich Nikolai: Valon valtakunta (1931), New York.

Nikolai Roerichin esseet:

Puolustus. (1936) teoksessa Roerich Nikolai 1993: Nuorelle ystävälle. Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Rauhan lippu. (1931) teoksessa Rauhan Lippu 2005. Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova
Pimeyden polttaminen. Tervehdys nuorisolle. (1930) teoksessa Roerich Nikolai 1997: Kulttuuri ja sivilisaatio. Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Kauneuden arvo. (1935) Teoksessa Roerich Nikolai 1936: Portti tulevaisuuteen. Uguns, Riika.
Roerich Nikolai: Liekehtivä linnake (1932). Teoksessa Nikolai Roerich: Kulttuuri ja sivilisaatio (1997). Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.

Šapošnikova Ljudmila: Portti tulevaisuuteen. Esipuhe teokseen Nikolai Roerich: Päiväkirjan lehtiä, I osa (1999). Kansainvälinen Roerich-keskus, Moskova.
Šapošnikova Ljudmila: Elävä Etiikka ja tieteellinen ajattelu. Artikkeli teoksessa Kansainvälisen Roerich-keskuksen vuosikirja (1997)

[*]Ljudmila Šapošnikova (1931-2015) oli indologi ja historiantutkija, jolle Svjatoslav Roerich antoi tehtäväksi perheensä perinnön siirtämisen Intiasta Venäjälle. Hän oli Moskovassa sijaitsevan ei-valtiollisen Nikolai Roerich -museon yksi perustajista ja pääjohtaja. Hän on kirjoittanut yli 30 teosta Roerichien elämästä ja ajattelusta sekä suuren määrän tieteellisiä artikkeleita aiheesta.

Paula ja Juri Liimatta